Ylpeä pokerinpelaaja

Marraskuun tulos: +3,5
Tulos tässä kuussa: +1,2
Paino: 82,7 (argh!)
Työhakemuksia lähetetty: 2

Seuraava vitsin K luki kulttuuritutkimuksen oppikirjasta:

Saksalainen, ranskalainen ja suomalainen näkevät elefantin. Mitä he siitä ajattelevat?

Saksalainen: "Tuosta saisi varmaan hyvän työeläimen!"
Ranskalainen: "Millaistakohan on elefanttien rakkauselämä?"
Suomalainen: "Mitäköhän tuo elefantti ajattelee minusta?"

Vaikka olen vain puoliksi suomalainen, muistutan kovasti tällaisten vitsien suomalaista. Ehkäpä epäonnistuin nuorempana niin usein, että itsetuntoni - jos sitä on ikinä ollutkaan - vaurioitui pahasti. Ei ihan korjauskelvottomaksi, mutta kuitenkin.
Jossain vaiheessa ensimmäinen ajatukseni oli aina, että "mitä tuo/nuo ajattelee/ajattelevat minusta?". Siitä vaiheesta olen onneksi päässyt yli - pidän itseäni nykyään jo varsin mukavana ihmisenä. Ja osaavana! Osaan kaikenlaisia juttuja.
Esimerkiksi voittaa pokerissa. Ja sehän ei ole helppoa. En ole ikinä ollut suuri voittaja, mutta olen varsinkin tänä vuonna voittanut tasaisesti kuukaudesta toiseen. Välillä melko paljon ja välillä tosi paljon (siis tietysti suomalaisten mittakaavassa - kyse on kuitenkin vain tuhansista). Ja tosi moni high-roller onkin yhtäkkiä pelien kovennuttua mennyt katki. Mm. entinen Pokeritähti-ohjelman voittaja (eka palkinto oli 50000€) Sampo on ruennut taas opiskelemaan ja omien sanojensa mukaan käytännössä lopettanut.
Niin että ovatko asiani hyvin? Ovat. Pelaan vähemmän kuin monet, mutta tehokkaammin. Voitan suhteellisesti tosi paljon per käsi. En pelaa kännissä, krapulassa enkä sairaana. Vältän väsyneenä pelaamista. Yritän lopettaa häviöllä. Minulla on terveitä harrastuksia ja oikeita kavereita! Minun ei tarvitse mennä kasinolle nähdäkseni ihmisiä. Olen naimisissa, baareissa ei tarvitse käydä naisia vonkaamassa. Minulla on tarkka kirjanpito, analysoin peliäni ja vastustajien peliä. En pelaa ajanvietteeksi ("kaivetaan aamukuoppa, että illalla olis jotain mitä täyttää") vaan voittaakseni rahaa.
Samalla voin yrittää täyttää unelmaani ja metsästää shakin suurmestarin titteliä. Ja ju-jutsun mustaa vyötä. Jos saisin ne kaikki, minulla olisi mahtava kokoelma: FT, GM, sensei! Tietääkseni sellaista ei ole kenelläkään maailmassa.
Osaanko sitten olla ylpeä? Onko minulla ammattiylpeyttä? Ei. Häpeän ammattiani. Olen gämblääjä. Pelaan käteispeliä. Tarjoan "asiakkaille" viihdykettä rahalla. Kuten huora. Stimuloin vain heidän aivojensa eri aluetta.
Ironista kyllä, melkein kaikki ystäväni suhtautuvat pokerinpeluuseeni jos ei nyt kunnioittaen, niin ainakin hyväksyen (äiti tietysti ei, mutta se on äitien ominaisuus). Joten vika on omien korvieni välissä. Ei silti - minulla ei ole mitään intohimoa pokeriin - pelaan rahan takia. Tekisin mieluummin jotain muuta työtä. Mutta sen pitää olla mielenkiintoista!Ja siinä pitää saada laskea! Sen verran fyysikkoa minussa on jäljellä.
Joten jatkan gämbläämistä, kunnes löydän sopivan mielenkiintoisen työn, jota jaksan tehdä. Aika ei tosin ole minun puolellani - markkina-arvoni laskee ajan funktiona. Mutta siihen asti
koitan olla ylpeä pokerinpelaaja! Olen menestyvä yrittäjä, enkä surkea gämblääjä!